400 kV – siirtoverkkoa vai jakeluverkkoa?
Sähkönkulutuksen kasvu on vuosikymmenten saatossa edellyttänyt siirtojännitteiden nostamista kasvanutta tarvetta vastaavaksi. Helsingissäkin on tehty monta jännitteennostoa tai uuden jännitetason käyttöönottoa aina alkuvuosien 5 kV:sta 30 kV:n kautta nykyiseen 110 kV:iin. Nyt olemme jälleen uuden edessä. Jotta voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin puhtaassa siirtymässä ja kaupungin kasvaessa, tarvitaan alueellamme sähköjärjestelmän seuraavaa eli 400 kV jännitetasoa. Ensimmäinen kantaverkon 400 kV yhteys onkin jo rakenteilla. 400 kV järjestelmän laajentamisesta suunnitellaan yhdessä kantaverkkoyhtiön kanssa.
Pitkän matkan sähkönsiirrossa 400 kV jännitettä on käytetty Suomessa jo 1960-luvulta lähtien. Vaikka pääkaupunkiseudulla siirrot tapahtuvat maantieteellisesti pienellä alueella, myös täällä 400 kV verkolla tulee olemaan siirtoverkkoluonne: sähköä ei siirretä suoraan asiakkaille, vaan sähköverkon solmupisteestä toiseen ja näistä solmupisteistä eteenpäin jakeluasemille nykyiseen jakeluverkkoon. Paikallinen siirtoverkko on toiminnallisesti kantaverkon kaltainen. 400 kV verkkomuotoa ei myöskään määritä maantieteellinen mittakaava tai toteutusteknologia, vaan ensisijaisesti yksittäisen keskeytyksen potentiaaliset asiakas- ja järjestelmävaikutukset. Ne ovat tällä jännitetasolla niin suuret, että verkko on varmistettava kantaverkon periaattein. Tämä toteutetaan silmukoidulla verkkorakenteella, joka mahdollistaa vaihtoehtoisen syöttöreitin vikojen ja huoltojen aikana.
Puhtaan siirtymän ja sähköistymisen myötä uusille sähkönsiirtoyhteyksille on kasvavaa tarvetta laajalti koko maassa. Tämän tarpeen tyydyttämistä tukeakseen hallitus esittää muutoksia Sähkömarkkinalakiin. Tähän saakka 400 kV verkon omistaminen ja operoiminen on ollut mahdollista vain kantaverkonhaltijalle. Jatkossa se sallittaisiin myös jakeluverkonhaltijoille. Jakeluverkonhaltijoilla olisi myös omalla toiminta-alueellaan velvollisuus kehittää suurjännitteistä jakeluverkkoa, jatkossa siis myös 400 kV verkkoa.
Vastuun siirtyminen jakeluverkkoyhtiölle olisi merkittävä haaste teknisesti, taloudellisesti ja verkon hallinnan kannalta. Edellä todettu verkon siirtoverkkoluonne tarkoittaa sitä, että 400 kV paikalliseksi luokiteltu verkkokin on tekniseltä rakenteeltaan jatke kantaverkolle, ei mikään erillinen saareke tai säteittäisesti käytettävä jakeluverkko. Jatkossa vastuurajan vetäminen kantaverkon ja suurjännitteisen jakeluverkon välille ei olekaan niin yksiselitteistä kuin nykyisessä jännitetasoon perustuvassa vastuurajauksessa.
Paikallisen ja alueellisen 400 kV verkon vastuun siirtoa jakeluverkonhaltijalle perustellaan osaltaan aiheuttamisperiaatteella. Silloin kustannukset jonkin alueen 400 kV verkosta kohdistuisivat kyseisen alueen asiakkaille. Tämä olisi hyväksyttävä perustelu, jos sitä sovellettaisiin kaikilla alueilla yhtäläisesti. Näyttää kuitenkin siltä, että tätä periaatetta sovellettaisiin valikoidusti. Tällöin jatkokeskusteluun nousee vääjäämättä kysymys kantaverkkohinnoittelun muutostarpeesta, jotta kantaverkkopalvelu ja sen hinta olisivat keskenään tasapainossa ja asiakkaita kohdeltaisiin tasapuolisesti.
Hallituksen esityksen perusteluissa on myös kuvattu kantaverkon ja suurjännitteisen jakeluverkon määrittelykriteerit. Niitä ei voi pitää onnistuneina. Ne sisältävät kehämääritelmiä ja tulkinnanvaraisuutta. Sen vuoksi on erinomaista - ja välttämätöntä - että Sähkömarkkinalakiin esitetään samalla lisättäväksi Energiavirastolle oikeus velvoittaa kantaverkkoyhtiötä tekemään muutoksia kantaverkon kehittämissuunnitelmaan. Tämä yhdenmukaistaisi verkkoyhtiöiden kehittämissuunnitelmien valvontaa, jakeluverkonhaltijoiden osaltahan Energiavirastolla vastaava mandaatti jo on. Näin Energiavirastolla olisi siten jatkossa mahdollisuus kolmantena osapuolena puuttua kehitysvastuun kohdentumiseen ennakolta, samalla kun se valvoo verkonhaltijoita asiakkaiden syrjimättömän kohtelun ja hinnoittelun näkökulmasta.
Me Helen Sähköverkossa olemme valmiita ottamaan lisää vastuuta sähkönsiirtojärjestelmän kehittämisestä, kunhan kasvavalle vastuulle annetaan samalla aidot edellytykset. Verkkojen tulkinnanvaraiset määrittelykriteerit tuovat tähän haastetta. Toivottavasti ne antavat toisaalta joustavuutta varmistaa kaikille osapuolille kohtuullinen lopputulos, kun muutosta ryhdytään toteuttamaan todellisissa käyttötapauksissa.