
Helen Sähköverkko mahdollistaa puhtaan siirtymän Helsingissä
Puhdas siirtymä etenee Helsingissä nopeasti. Helen Sähköverkko varmistaa, että sähkö riittää kasvavan kaupungin koteihin, palveluihin ja yrityksille. Investoimme sähköverkon kehittämiseen noin puoli miljardia euroa seuraavan kymmenen vuoden aikana, jotta kapasiteetti ja toimitusvarmuus pysyvät kaupungin kasvun tahdissa.
Helen Sähköverkon asiakaskuulemisen mukaan yli 80 prosenttia helsinkiläisistä odottaa sähköverkon mahdollistavan puhtaan siirtymän. Samalla yli puolet helsinkiläisistä pitää sähköverkon luotettavuutta jopa siirtomaksujen hintaa tärkeämpänä.
– Asiakaskuulemisen tulos kertoo selvästi, mitä kaupunkilaiset arvostavat: toimivuutta nyt ja panostusta tulevaan, sanoo Helen Sähköverkon investointipäällikkö Kalle Sato.
Mitä puhdas siirtymä tarkoittaa käytännössä?
Puhdas siirtymä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä suurempi osa arjen energiasta tuotetaan päästöttömästi ja uusiutuvalla sähköllä fossiilisten polttoaineiden sijaan.
– Sähköverkon näkökulmasta kyse on perustavanlaatuisesta muutoksesta. Siinä missä ennen esimerkiksi lämmitykseen ja liikenteeseen käytettävä energia tuotettiin useilla eri polttoaineilla, nyt yhä useampi toiminto siirtyy sähkön varaan. Tämä kasvattaa sähkön käyttöä nopeasti: Helsingissä kulutuksen arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä, Sato kertoo.
Sähkönkulutuksen kasvua selittävät erityisesti:
- liikenteen sähköistyminen (sähköautot, raideliikenne, satamat)
- lämmityksen sähköistyminen ja energiatehokkuusratkaisut
- teollisuuden ja palveluiden sähköistyminen
- datakeskusten voimakas lisääntyminen
Samaan aikaan myös kaupunki kasvaa: rakennetaan uusia koteja, palveluja ja työpaikkoja, jotka kaikki tarvitsevat sähköä.
– Puhdas siirtymä tarkoittaa sähköverkolle käytännössä yhtä asiaa: sähköä tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin – ja sen on oltava saatavilla siellä, missä ihmiset elävät ja kaupunki kasvaa. Ilman riittävää sähköverkon kapasiteettia tämä muutos ei toteudu, Sato sanoo.
Jatkuvasti kehittyvä sähköverkko on kasvavan kaupungin edellytys
Toimiva sähköverkko on yksi Helsingin kasvun näkymättömistä peruspilareista. Kun uusia kaupunginosia rakentuu ja elinkeinoelämä kehittyy, sähkön on kuljettava luotettavasti sinne, missä sitä tarvitaan.
– Investoimme Helsingin sähköverkkoon noin puoli miljardia euroa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Investoinnit tehdään vuosia etukäteen, jotta verkko vastaa tulevaan kysyntään oikeaan aikaan, Sato kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa:
- siirtoyhteyksien vahvistamista
- sähköasemien uudistamista (kuten Kruununhakaan keväällä 2026 valmistunut sähköasema ja vuonna 2028 Pitäjänmäkeen valmistuva asema)
- täysin uuden, 400 kilovoltin suurjänniteverkon rakentamista Helsinkiin
Uusi 400 kilovoltin suurjänniteverkko on poikkeuksellinen hanke. Se on ensimmäinen jakeluverkkoyhtiön toteuttama suurjänniteverkko Suomessa. Se rakennetaan pääosin tunneleihin, jotta se sopii tiiviiseen kaupunkiympäristöön ja tukee Helsingin pitkän aikavälin kasvua.
Miten sähköverkon investoinnit rahoitetaan?
Sähköverkon kehittäminen rahoitetaan siirtomaksuilla. Asiakaskuulemisen tulokset osoittavat, että kaupunkilaiset ymmärtävät investointien merkityksen: luotettavaa sähköä pidetään erittäin tärkeänä, ja samalla odotetaan, että verkko mahdollistaa puhtaan siirtymän.
– Siirtomaksuilla pidetään nykyinen verkko toimintavarmana, rakennetaan kapasiteettia kasvavaa kysyntää varten ja varmistetaan, että kaupunki voi kasvaa ilman rajoitteita, Sato sanoo.
Investoinnit näkyvät konkreettisesti kaupunkilaisten arjessa ja kaupungin kehityksessä.
– Investointien ansiosta uusia asuntoja ja kaupunginosia voidaan rakentaa, sähköinen liikenne yleistyy sujuvasti, yritykset ja datakeskukset voivat sijoittua Helsinkiin ja sähkön toimitusvarmuus säilyy maailman huipputasolla, Sato päättää.